Sunnuntai oli SM-kisakauden viimeinen päivä ja jaossa oli puolitoistakertaiset pisteet. Ja kaksi erillistä kilpailua. Molempiin kisoihin lähdettiin edellisen kisan parhaiden kierrosaikojen perusteella.

Ensimmäinen kisa tyssäsi heti alkuun kun ensimmäisessä mutkassa takaatullut työnsi Aapon auton radalta ja auto sammui.

Toiseen kisaan lähdettiin siis viimeisten joukosta. Lähtö onnistui hienosti ja jossain vaiheessa oltiin jo taistelemassa podiumsijoista. Mutta muutaman ajovirheen jälkeen tiputtiin kahdeksanneksi ja sillä sijalla tultiin maaliin. Päälle vielä ajorangaistus ja sijoitus tippui kaksi sijaa eli lopullinen sijoitus kymmenes.

Niin käytiin SM- kartingkausi 2024 loppuun OKJ-luokassa ja tuloksena oli kahdeksas sija.

Takaisin uutislistaukseen